Aurinkoinen meri, raikas ilma ja leppoisa tunnelma heittävät vanhankin pierun pahasti onnellisuuden puolelle. Saattaa olla kysymyksessä jonkinasteinen flashback, joka hetkellisen hermokeskushäiriön (CPU) johdosta silmänräpykseksi siirtää viitisenkymmentä vuotta taaksepäin kesäiseen Hankoon, missä pikkupoika ylpeänä hiekkateitä pitkin fillaroitsi kotiin kalansaaliinsa kanssa.
Aivan sama fiilis.
Silloin kalaa sai talon kissa Santtu, joka silppusi suurempiakin ahvenia vaivattomasti eväikseen. Toki niistä saatiin soppaa ja erityistä herkkua halstrattiin uuninluukussa.
Pitkän elämäni suurin synti on se, etten ole onnistunut siirtämään tätä nautintoa omiin lapsiini. On tosin ilolla mainittava, että vanhin tyttärenpoikani on oiva kalamies. Muut lapsenlapset ovatkin vielä niin pieniä, että koulutus on vasta alullaan.
Poikani tosin innostui investoimaan katiskan, mutta siihen se into taisikin sitten lopahtaa. Laitteen kokemiseen ei ole enää riittänyt.
Niinpä olen aika-ajoin pulassa, kun makoisia ahvenia on saavikaupalla. Tänään tosin onnesti: Sain ujutettua serkkupojalleni ämpärillisen noukittuani ensin itselleni pannukarkeat paistinahveniksi.
Voissa paistettua ahventa ja uusia perunoita. Onnea...
Tekstit
0 kommenttia:
Lähetä kommentti