perjantai 30. tammikuuta 2009

Seisojien sukupolvi

Tänään oli isolle kirkolle mennessäni bussi täynnä koululaisia opettajineen. Ilmeisesti oli kyseessä jonkinlainen luokkaretki.
12-14 vuotiaat olivat valloittaneet kaikki istumapaikat retkottaen niillä pitkin ja poikin elämäänkyllästynein ilmein. Mummot ja vaarit - minä muiden mukana - seisoivat ja yrittivät pysyä pystyssä kuskin revitellessä. Ei tullut edes arviolta kolmikymppisille opettajille mieleen paikkaansa vanhemmille antaa. Lapsiltahan tätä nyt ei oikein osaa odottaakkaan. Eivät varmasti opettamati älyä. Eikä opeteta kouluissa, ei kotona.
Muistuivat siinä lapsuusajat mieleen, jolloin nuorison piti antaa vanhemmille liikennevälineissä paikkansa. Jos ei takapuoltaan itse huomannut nostaa, oli tuhti rahastajatäti, joka kyllä sai asiat järjestykseen.
Kuulun siis seisojien sukupolveen: Lapsena piti luovuttaa paikka, vanhuksena ei saa taisteltua itselleen istuinta. On se niin epistä, niin epistä.

torstai 22. tammikuuta 2009

Northern Sun


Northern Sun
Originally uploaded by ristozz

Hall of Fame.
Lapsellista ylpeyttä: Tämä kuva toi jäsenyyden valioporukassa:
Hall Of Fame

Tätä ja muita fantastisia kuvia voi vilkaista osoitteessa:
http://www.flickr.com/groups/944234@N24/

tiistai 20. tammikuuta 2009

Kahvikuppi


Kahvikuppi
Originally uploaded by ristozz

Köyhyyden pikkuhiljaa mutta varmasti kääntyessä kurjuudeksi alkaa huomaamaan kaikenlaisia hassuja asioita. Kuten esimerkiksi kahvikupin hinta. Tai tarkemmin vielä - hinnan nousu. Otanta ei ole vielä kovin laaja, mutta kahden testin jälkeen näyttäisi siltä, että kuppi raakaa kahvia maksaa 20+ % enemmän kuin syksyllä.
Tämähän ei ole mikään ongelma: Köyhät juokoot alekahvinsa kotona ja muita kunnon kansalaisia tämä auttaa omalta osaltaan kuluttamaan enemmän. Tätähän rakastetut johtajamme meiltä toivovat.
Maailma on siis tältäkin osin parempi kuin ennen.

lauantai 10. tammikuuta 2009

Uusi kissa


Stray Cat
Originally uploaded by ristozz

Äijä alkaa seota wanhoilla päiwillään ?
Myönsin tälle rauhalliselle ja nätille kissatytölle väliaikaisen turvapaikan, koska ulkona on pimeää ja kylmää.
Tämä neito tuntuu ottavan tilanteen löysin rantein, mutta Kasilla on kovempaa: Herättyään makkarista päiväuniltaan vakipaikaltaan petauspatjan alta se kävi olkkarissa murisemassa ja sähisemässä. Uusi kokemus, en muista kuulleeni ennen kissan murisevan. Muutaman minuutin tätä jatkettuaan se vetäytyi turvapaikkaansa sängyn alle. Eikä ole näyttäytynyt tai antanut kuulua itsestään.
Uusi neito koisii sohvalla sen tuntuisena kuin tällainen muutto olisi jokapäiväistä touhua.
Oiva tilaisuus tutustua kissojen sosiaalisen elämään. Toivottavasti katit hyväksyvät toisensa.

lauantai 3. tammikuuta 2009

Cold Sunrise


Cold Sunrise
Originally uploaded by ristozz

Vuosi on alkanut. Pakkastakin löytyi sitten lopulta.
Muuten on maailma tukevasti ennallaan: Israelilaiset lahtaa palestiinalaisia Bushin kannustamana.
Apropo Bush. Yksi käsittämätön aikakausi on loppumassa. Tästä jos mistä kannattaa olla kiitollinen. Toivottavasti elän uteliaisuuksissani niin kauan, että saan kuulla totuuden tämän jumalan kanssa juttelevan sotahullun menestystarinasta. Kuinka kaapata kokonainen kansakunta?
Toiveet Obamaan ovat suhteettoman korkealla. Luultavasti hänet ammutaan. Niinhän on aina käynyt, kun jenkit ovat valinneet sympaattisen pressan. Sympaattisuus on haitallista businekselle.
Aika näyttää.