perjantai, 30. tammikuuta 2009

Seisojien sukupolvi

Tänään oli isolle kirkolle mennessäni bussi täynnä koululaisia opettajineen. Ilmeisesti oli kyseessä jonkinlainen luokkaretki.
12-14 vuotiaat olivat valloittaneet kaikki istumapaikat retkottaen niillä pitkin ja poikin elämäänkyllästynein ilmein. Mummot ja vaarit - minä muiden mukana - seisoivat ja yrittivät pysyä pystyssä kuskin revitellessä. Ei tullut edes arviolta kolmikymppisille opettajille mieleen paikkaansa vanhemmille antaa. Lapsiltahan tätä nyt ei oikein osaa odottaakkaan. Eivät varmasti opettamati älyä. Eikä opeteta kouluissa, ei kotona.
Muistuivat siinä lapsuusajat mieleen, jolloin nuorison piti antaa vanhemmille liikennevälineissä paikkansa. Jos ei takapuoltaan itse huomannut nostaa, oli tuhti rahastajatäti, joka kyllä sai asiat järjestykseen.
Kuulun siis seisojien sukupolveen: Lapsena piti luovuttaa paikka, vanhuksena ei saa taisteltua itselleen istuinta. On se niin epistä, niin epistä.

0 kommenttia: