Sain pari viikkoa sitten päähäni hommata elinkumppanin syrjäytymistäni sulostuttamaan.
Naisen? Koiran? Hevosen?
Ei, ei ja ei. Kissan. itsenäisempi ja helppohoitoisempi kuin mikään edellämainituista. Hyvä kysymys on tietysti, että miksi hitossa? Elukastahan on vain työtä ja kuluja. Loogisesti ei voi vastata. Parin avioliiton, kymmenien suhteiden, koiran ja lapsien jälkeen taas sitoutumaan johonkin.
Perin kummallista. Sellainen on ihmisluonne. Kaikkea ei sittenkään voi mitata rahassa.
Nyt kun kissahakua on pyöritetty suuntaan jos toiseenkin, on tilanne muuttumassa entistä hälyttävämmäksi: Tulokkaita olisikin kaksi!
Sisarukset, joita olisi aivan liian sääli erottaa. Pienen ikänsä kun ovat yhdessä olleet.
Tällainen perheenlisäys saattaa tuoda mukanaan aivan uudenlaista suhtautumista elämään. Varsinkin kesäaikaan. Kuukausien venereissut saattavat jäädä. Elleivät katit sitten opi laivakissoiksi.
Antas havaata, sano pohjalaanen. Joka tapauksessa, elämme jännittäviä aikoja.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti