sunnuntai 21. joulukuuta 2008

EkaKattiKuva


EkaKattiKuva
Originally uploaded by ristozz

Uusi perheenjäsen siis saapui eilen. Tässä ensimmäinen kuva kissaneidosta. Kyseessä on löytökissa villieläimen ominaisuuksineen. Näkee kyllä, että kisulla on ollut koti ja että se on tottunut ihmisiin. Pitää läheisyydestä mutta koskettaminen käy vain kissan ehdoin. Muuten sähähdetään ja kynnet heilahtavat.
Koska tarkempia tietoja ei ole, laitetaan syntymäpäiväksi 20.12. ja vuodeksi 2005 (eläinlääkärin arvio). Nimiehdotuksista vahvimmilla tällä hetkellä on "Kasi". Viitaten biljardipöydän mustaan palloon. Myös läheinen scifimaailman nimeen "Seven".
Jäämme jännityksellä odottamaan suhteemme kehitystä. Nyt katti on ollut kadoksissa päivystettyään koko yön. Meikeläiselläkin on hieman tottumista siihen, että nukkuessa saattaa joku kävellä yli. Olen tarkistanut kämpän kaikki aukot. Ovat edelleenkin suljettuja, joten kissan on oltava jossain täällä...

Ei kommentteja: