Aurinkoinen meri, raikas ilma ja leppoisa tunnelma heittävät vanhankin pierun pahasti onnellisuuden puolelle. Saattaa olla kysymyksessä jonkinasteinen flashback, joka hetkellisen hermokeskushäiriön (CPU) johdosta silmänräpykseksi siirtää viitisenkymmentä vuotta taaksepäin kesäiseen Hankoon, missä pikkupoika ylpeänä hiekkateitä pitkin fillaroitsi kotiin kalansaaliinsa kanssa.
Aivan sama fiilis.
Silloin kalaa sai talon kissa Santtu, joka silppusi suurempiakin ahvenia vaivattomasti eväikseen. Toki niistä saatiin soppaa ja erityistä herkkua halstrattiin uuninluukussa.
Pitkän elämäni suurin synti on se, etten ole onnistunut siirtämään tätä nautintoa omiin lapsiini. On tosin ilolla mainittava, että vanhin tyttärenpoikani on oiva kalamies. Muut lapsenlapset ovatkin vielä niin pieniä, että koulutus on vasta alullaan.
Poikani tosin innostui investoimaan katiskan, mutta siihen se into taisikin sitten lopahtaa. Laitteen kokemiseen ei ole enää riittänyt.
Niinpä olen aika-ajoin pulassa, kun makoisia ahvenia on saavikaupalla. Tänään tosin onnesti: Sain ujutettua serkkupojalleni ämpärillisen noukittuani ensin itselleni pannukarkeat paistinahveniksi.
Voissa paistettua ahventa ja uusia perunoita. Onnea...
maanantai 31. toukokuuta 2010
perjantai 21. toukokuuta 2010
tiistai 11. toukokuuta 2010
Grey Day @ Sea
Ensimmäinen päiväs saaressa. Gåsiksella, tietty. Kuinka tyhmä jäärä pitää olla, että joka vuosi unohtaa, kuinka katkeran kylmä merellä voi olla?
Unohdin joka tapauksessa, joten vierailu jäi melko lyhyeksi.
Saaren luonto on reilusti jäljessä mantereen vastaavasta: Ei kukan kukkaa vielä näkyvissä. Ei niin, että meittin karut saaret koskaan kukkamerenä lainehtisi, mutta jotain aina sentään...
No, on kuitenkin kesä, koska pääskyjä näkyi ja tiirojakin on jo tullut.
Unohdin joka tapauksessa, joten vierailu jäi melko lyhyeksi.
Saaren luonto on reilusti jäljessä mantereen vastaavasta: Ei kukan kukkaa vielä näkyvissä. Ei niin, että meittin karut saaret koskaan kukkamerenä lainehtisi, mutta jotain aina sentään...
No, on kuitenkin kesä, koska pääskyjä näkyi ja tiirojakin on jo tullut.
sunnuntai 15. marraskuuta 2009
Sunset @ Gåsis
Tämä oli tänään flickr:in etusivulla (Explore) parhaimmillaan sijalla 39.
Kuudes etusivukuvani (ylpeilyä, rehvastelua).
Kuudes etusivukuvani (ylpeilyä, rehvastelua).
tiistai 5. toukokuuta 2009
Heavy Trekking
Vuoden ensimmäinen saaripäivä Gåsiksella. Veneestä saatiin eilen korjattua sitkeä sähvövika (huono kontakti sulakkeessa) ja uskaltauduttiin hieman kotirantaa pitemmälle.
Kaikki toimi mainiosti. Valitettavasti varustus on vielä erittäin vajanainen ja vähätkin melkoisen hujan hajan. Eiköhän se siitä. Uusi miniläppäri toimi mainiosti navigointikoneena.
Aamupäivän leuto sää ehti huomaamati vaihtua 12m/s tuuleksi kotiinlähdön aikoihin. Saatiin pärskeillä venekin huuhdeltua.
Nyt on talvi lusittu ja elämä voi alkaa/jatkua...
tiistai 28. huhtikuuta 2009
Vesillä taas
28.04 Juhlallinen veneen vesille lasku.
Talvi on lusittu ja veneilykesä edessä. Ehdottomasti vuoden parasta aikaa. Kaikki hyvä on edessäpäin, mitään ei ole vielä menetetty.
keskiviikko 22. huhtikuuta 2009
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)







